lauantai 1. lokakuuta 2016

Asiakkaan ruokatottumusten arviointi


Nainen, 55- vuotias. Pituus 168cm ja paino 72 kg. Painoindeksin 25,82 mukaan on lievää lihavuutta. Energiatarvelaskurin mukaan 1991 kcal päiväntarve. 

Tekee töitä, mutta pääosin istumista ja sisätiloissa. Liikkumisten hoitaminen jää siis pääosin vapaa-ajalle. Tällöin kävelee kerran päivässä lenkkipoluilla.
Erityisruokavaliota ei ole, eikä rajoituksia, allergioita tai mitään inhokkeja. Yleinen suhtautuminen ruokaan on hyvä, ja syö mielellään. Osaa nauttia ruuastaan. Käyttää verenpainelääkettä. Ei tupakoi. Ruuanlaittotaitoa on, osaa laitaa siis itse perusruokia, mutta ei mitään kovin vaikeita. Ei siis kuitenkaan ole riippuvainen toisten ruuanlaittoavusta ja kykenee ”huoltamaan” itsensä. Tästä huolimatta syö suhteellisen paljon valmisruokia.

On tietoinen omista ruokailutottumuksistaan ja on tehnyt muutamia muutoksia, mutta yleensä ne eivät ole kovin pitkäkestoisia. Omien sanojensa mukaan on ”hyvän ruuan ystävä” ja ”herkkusuu”.

Ruokailutottumuksista voisi sanoa lyhyesti, että syö hyvin erilaisia ruokia. Nautiskelee mielellään perunoita, pastaa, lihaa, makkaraa, kalaa ja kanaa sekä voileipiä ja juo myös hyvin. Piimä, kahvi ja mehut ovat lempijuomia. 

Aterioita päivän aikana ovat aamupala ennen töihin lähtöä(07.00), siellä lounas(12.00), välipala + kahvittelu töiden jälkeen(15.30), päivällinen(klo 19) ja iltapala(21-22-23). Napostelua tulee silloin tällöin, yleensä varsinkin suolaisia sipsejä ja perunalastuja, joskus suklaata ja karkkia sekä limsaa.
Välillä saattoi välipala tai iltapala jäädä välistä, jos varsinaisilla aterioilla oli syönyt tarpeeksi täyttävästi. Väillä ruokarytmit saattavat vaihdella hyvinkin paljon.

PÄIVÄ 1 Keskiviikko
aamupala: kupillinen maitokahvia, paahtoleipä jossa voita, kinkkuleikkelettä, tomaattia ja juustoa
lounas: perunoita ja jauhelihakastiketta, hieman lehtisalaattia ja kurkkuviipaleita, 2dl maitoa
välipala: 1 lautasannos jäätelöä, hieman sipsejä, kupillinen kahvia kerman kanssa, 1 vaalea paahtoleipä kinkulla, juustolla ja salaatinlehdillä.
päivällinen: makkarakeittoa (seassa perunaa, kasviksia), 1 viipale ruisleipää, päällä kasvismargariinia. Lasillinen piimää.
iltapala: 3 lasillista jaffaa, mansikkajogurtti

PÄIVÄ 2 Torstai
aamupala: kupillinen maitokahvia, hedelmäjugurtti
lounas: jauhelihapihviä, perunaa, lasillinen piimää
välipala: kahvia kerman kanssa, pala vaaleaa patonkia, jossa päällä makkaraa, kurkkua ja juustoa
päivällinen: edellisen päivän makkarakeittoa, lasillinen punaista maitoa, jälkiruokana mustikkapiirakkaa, muutama pala suklaata, lasillinen omenamehua

PÄIVÄ 3 Perjantai
aamupala: lautasellinen kaurapuuroa, kupillinen maitokahvia
lounas: uunikalaa perunoiden kanssa, hieman lehtisalaattia ja herneitä, lasillinen piimää, 1 pala vaaleaa leipää
välipala: pala ruisleipää, margariinia, kinkkua, 2 lasillista cokacolaa, suklaakeksejä
päivällinen: paistettua kanaa pannulla, pastaa, juomana lasillinen piimää
iltapala: pari lasillista vettä

PÄIVÄ 4 Lauantai (vapaapäivä)
aamupala: kupillinen maitokahvia, hedelmäjugurtti
lounas: valmispitsa mikrossa, lasillinen marjamehua
päivällinen (tavallista aikaisemmin): paistia uunissa, riisiä, kermakastiketta, lasillinen jaffaa
iltapala: suklaavanukasta, sipsejä

Lyhyt arvioni asiakaan ruokailutottumuksesta: Asiakkaalla on säännölliset ateriarytmit sopivien tuntimäärien välein.  Hänen päivänsä syömisistä voisi vähentää noita naposteluita; makeaa ja suolaista kuluu jonkin verran enemmän kuin olisi hyväksi. Näitä herkkuhetkiä vähentämällä saisi painonhallintaa kuriin ja jaksaisi aterioiden väliset tunnit siitä huolimatta. Liikuntaa voisi lisätä myös hieman päiväsisältöön. Koska kävelylenkit luonnossa miellyttävät, niiden määrää voisi lisätä. Kaksi kertaa päivässä, tai pidempiä lenkkejä, esim. kilometrin matkaan voisi lisätä toisen samanlaisen. Olisi mukavampaa, jos lenkille vaikka lähtisi joku kaveriksi. Asiakkaana toiminut henkilö kertoi, että hän ”tietää kyllä, että herkuttelua tulee päivän aikana liikaakin. Mutta on vain niin mukava istuskella illalla töiden jälkeen television ääreen ja syödä samalla jotain herkullista suuhunpantavaa...”

Oma mielipiteeni ravintoaineiden saannista:
Asiakas syö niin ettei ole aliravittu, mutta hänen syömisensä tuppaavat jäämään varsinkin välipaloilla herkkujen puolelle. Hyvä aterioiden väli olisi 3-5 tuntia. Nälkää ei saisi jättää missään välissä liian suureksi, sillä se houkuttelee taas välillä nappaamaan jotain makeaa tai suolaista välipalaa. Toivon että hän voisi lisätä kuitujen, vitamiinien ja proteiinin saantia esimerkiksi lisäämällä lautaselleen joka aterialla lisää kasviksia. Kuituja hän on tähän asti saanut syömällä kuitenkin päivittäin leipää, mutta sitä voisi saada myös palkokasveista, marjoista, pähkinöistä sekä siemenistä. Leipä on hyvää jos sen kuitupitoisuus on vähintään 6g/100g. Näkkileivät ovat myös erittäin runsaskuituisia.

Lisäksi, voisi olla merkittävää että aamupala olisi ehdottomasti kattavampi. Se on kuitenkin päivän tärkein ateria ja tekemällä siitä monipuolisemman se antaisi energiaa pitemmäksi aikaa. Oma ehdotukseni onkin, että hän söisi aamulla jonkin hedelmän (banaani, omena, appelsiini), päivittäin annoksen kaurapuuroa sekä palan leipää, johon päälle sipaisu margariinia, salaattia, juustoa ja kurkkua tai tomaattia. Kaurapuuron sekaan voisi lisätä marjoja, siinäpä olisi hyvä lisä kuituja aamulle.

Hän juo paljon piimää ja maitoakin, mutta voisi kokisten, jaffojen ja mehujen tilalle koettaa saada enemmän maitoa tai piimää. Tottahan toki näitäkin juomia voi silloin tällöin nauttia, mutta määrä on korkea jos niitä nautitaan useilla aterioilla joka päivä. 
Karkit, suklaat ja sipsit ovat herkullisia, mutta jos niiden sijaiseksi ottaisi kokeeksi marjarahkaa, hedelmiä, maitotuotteita ja täysjyväviljatuotteita. Leipien päälle laitettavien leikkeleiden rasvapitoisuutta kannattaa myös aina muistaa silmäillä.
Valmisruokien tilalle kannattaa aina kun vain mahdollista saada kotitekoista ruokaa. 
Valmisaterioiden suosio perustuu kiireisten ihmisten helpotukseen taikoa pöytään aterioita pienessä ajassa. Niiden piilevät riskit ovat kuitenkin eineksissä käytetyt lisäaineet. Kiireiselle ihmiselle einesruokien syöminen on tietysti parempaa kuin nauttia vain pieniä välipaloja, joista voi saada helposti kovaa rasvaa ja paljon suolaa.

Olin tyytyväinen, että asiakas oli yhteistyöhaluinen ja suhtautui syömiseensä kumminkin melko samalla tavalla kuin minä. Tämä teki keskustelua helpommaksi. Toivon että muutoksia ruokavalioon tällä henkilöllä tulisi.
Verenpainelääkettä käyttävänä ihmisenä on hyvä, ettei asiakas polta tupakkaa tai käytä alkoholia. Runsas kovan rasvan käyttö voi olla haitallista, ja myös suolan käyttöön pitäisi kiinnittää huomiota.

Finelin tulokset: Sinänsä tulokset eivät Fineliin naputtelun jälkeen hirvittävästi yllättäneet. Ajatellen päivän aterioiden monipuolisuutta ei ole ihme että kaloreita sai Finelin mukaan 1550. Tarve puolestaan oli 1991 kcal. Aamupala oli, kuten ajattelinkin, aivan liian vähäkalorinen. Suolan määrä on hieman liian korkea. Kasviksia pitäisi myös saada sisällytettyä aterioihin paljon enemmän. Kuituja puolestaan saadaan melkein puolet vähemmän siitä, mitä pitäisi. On otettava huomioon, että työ ei ole kovin raskasta ja liikuntaa tulee keskinkertainen määrä.
Esimerkkinä päivän tuloksista: aamiaisesta 75 kcal, lounaasta 608 kcal, välipalasta 310 kcal, päivällisestä 408 kcal, ja iltapalasta 135kcal.

osa keskustelua asiakkaan kanssa jälkeenpäin:
Mitä mieltä olet omasta ateriatottumuksestasi? Näin ihan yleisesti ja lyhyesti.

-Tulee tietysti syötyä jonkin verran noita välipaloja. Nälkä on töissä välillä kova ja tulee sitten siinä iltapäivällä tulee nautiskeltua ja otettua naposteltavaa…Että kyllähän mä voisin näitä herkkuja vähentää vaikka vaikeaahan se on.

Olen ajatellut hiukan tällaista, kun katselin näitä sinun ruokailujasi…että voisit kokeilla syödä aamulla enemmän ja keventää syömistä iltaa kohti. Ennen nukkumaanmenoa ei kannata kovinkaan paljoa syödä, ettei vatsa mene sekaisin. Kylläisyyttä ja jaksamista päivään voisi lisätä se että syö aamulla tukevan ja monipuolisen aterian. Marjat, hedelmät, kasvikset pähkinät, ja täysjyväviljavalmisteet ovat terveellisiä ruokavalioon.

-Niin, kyllähän minä tykkään hedelmistä kanssa. Että voisi niitä tietysti kokeilla ottaa aamupalaan mukaan. Aamulla vaan tuppaa olemaan aina niin kova kiire että se syöminen meinaa jäädä.

Juu, se on kyllä ihan totta. Aamupalaan kannattaa kokeilla varata aikaa hyvin. Toivon että kokeilisit edes vaikka viikon ajan näitä mistä puhuttiin, että miten vaikuttaa.

-Joo, täytyy nyt katsoa tästä eteenpäin. 

Kliiniset täydennysravintovalmisteet


Nielemisvaikeuksiin tarkoitetut


Nutilis Fruit Stage 3
  • Nielemisvaikeusteen= dysfagia
  • vähälaktoosinen, ei gluteiinia
  • sisältää vitamiineja, kivennäisaineita
  • kaakao, mansikka, vanilja
  • myydään 4 purkin seteissä
Lapsille tarkoitetut valmisteet

Fortini Smoothie kesähedelmä 200ml
  • gluteeniton, vähälaktoosinen
  • vajaaravitsemuksen ravitsemushoitoon
  • sisältää proteiineja, kuituja ja energiaa
Fortini Multi Fibre
  • kuitua sisältävä lasten täydennysravintovalmiste
  • sisältää kaikkia päivän aikana
  • käyttövalmis, suun kautta otettava
  • 8,80€ /kpl
Sairauskohtaiset valmisteet 

Cubitan
  • täydennysravintovalmiste 4x 200ml
  • käytettäv varovasti 3-17 vuotiaiden hoitoon
  • runsaasti proteiineja ja energiaa
  • kroonisista haavoista kärsiville täydennysravinnoksi
  • sisältää haavojen paranemista edistäviä ja inflammatorisia prosesseja sääteleviä ravintoaineita
  • vitamiineja, kivennäisaineita
  • 11€
Diasip
  • pirtelömäinen täydennysravintojuoma diabeetikoille
  • hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja, ravintokuitua
  • makuina mansikka ja vanilja
  • 2,70€/200ml
Forticare  
  • syöpää sairastavan henkilön lisäravinnoksi
  • sisältää energiaa, hiilihydraatteja, proteiinia, rasvaa ja kuitua
  • käytetään lisäravinnoksi normaalin ruokailun ohella tai ainoana ravinnonlähteenä energiantarpeen mukaan
  • myyntiyksikkö 4x 125ml = 19,05€

Sairauskohtaiset valmisteet 

Renilon
  • munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville tarkoitettu
  • vähäproteiininen
  • lisäravinnoksi muun ravinnon ohella
  • ei suositella alle 3-vuotiaille
  • sopii myös munuaispotilaille joilla diabetes
  • 4x 125ml = 15,10€

Respifor
  • keuhkoahtaumatautia sairastaville
  • runsaasti energiaa ja proteiineja
  • vain vähän rasvaa, joten valmisteen tyhjeneminen mahalaukusta nopeaa, 
  • ei aiheuta täyden olon tunnetta
  • kaakao, mansikka, vanilja
  • 4x 125ml 12,70€

Souvenaid
  • Altzheimerin tautia sairastaville
  • kliinisesti todistettu parantavan potilaiden muistia
  • tukee synapsien muodostusta varhaista Alzheimerin tautia sairastavilla
  • gluteeniton, erittäin vähälaktoosinen, sisältää vitamiineja
  • ei sovi kala-, soija-tai maitoproteiiniallergisille
  • 48x 125ml = 172,00€

Nutridrinkit 
Ovat suunniteltu täydennysvalmisteiksi osana vajaaravitsemuksen tai sairauden hoitoa
henkilöille joilla ainakin osittain toimiva ruuansulatuskanava mutta eivät voi tai halua syödä riittävästi tavallista ruokaa
valikoimassa pirtelömäisiä ja mehumaisia juomia, lusikoitavia välipaloja ja keittoja
käyttövalmiita
pyritään kehittämään koko ajan jotta parantaisivat hoitomyöntyvyyttä
käytetään paljon sairaaloissa, kotihoidossa ja hoitokodeissa
tulisi käyttää varoen 3-6 vuotiailla, ei nuoremmille
pienet annoskoot

Muutamia malleja alla. Malleja vertaamalla huomaa, että peruskoostumus on aikalailla samanlainen, mutta useaan valmisteeseen on lisätty jotain yksittäistä.

Nutridrink
  • energiantiheys suuri(1,5kcal/ml) 200ml
  • jonkin verran proteiineja sisältävä täydennysravintovalmiste
  • vitamiineja, kivennäisaineita
  • täysipainoinen ravitsemuksellisesti
  • sopii ruokavalion täydentämiseen tai ainoaksi ravinnoksi; täydennyksenä 1-3 annosta, ainoana 5-7
  • sopii puremis-ja nielemisvaikeuksista kärsiville
  • sopii suu-ja leukakirurgian jälkitoipumisvaiheeseen
  • useita eri makuja, pyritty tekemään ”herkullisiksi”: vanilja, kaakao, mansikka, banaani
  • 1x 200 ml = 10,20€

Nutridrink Compact
  • kohtalaisesti proteiineja. 
  • runsaasti energiaa (2,4kcal/ml), enemmän siis kuin edellisessä
  • pienen koon ansiosta jaksaa juoda, vaikka ruokahalu olisikin muuten huono
  • gluteiiniton, vitamiineja, kivennäisaineita
  • soveltuu syöpäsairaille, iäkkäille, anorektikoille, nesterajoitteisille
  • makuina vanilja, banaani, kaakao, mansikka, mokka, neutraali
  • 4x 125ml = 12,50€

Nutridrink Juice Style
  • energiatiheydeltä suuri(1,5kcal/ml), kohtalaisesti proteiineja
  • mehumainen koostumus
  • sopii lisäravinnoksi iäkkäille ja vajaaravitsemuksesta kärsiville
  • rasvanimeytymishäiriöistä kärsiville
  • appelsiini, metsämarja, mansikka, omena
  • voidaan vaikka valmistaa mehujäätä pakastamalla!
  • 4x 200 ml = 9,90€

Nutridrink Multi Fibre
  • Energiatiheys suuri (1,5kcal/ml)
  • vitamiineja, kivennäisaineita, kohtalaisesti proteiineja
  • mukana ravintokuitua (6 erilaista)
  • nesteiden saantia tarkkailtava, sillä ravintokuidut sitovat sitä
  • sopii lisäravinnoksi tai ainoaksi-
  • appelsiini, kaakao, mansikka, vanilja
  • 4x 200 ml = 10,50€

Nutridrink Compact Protein
  • runsaasti proteiinia ja energiaa
  • banaani, marjaisa, mokka, persikka, mango ja vanilja
  • tarkoitettu ruokavalion täydentämiseen, 1-2 annosta päivässä
  • sopii lisäravinnoksi henkilöille, joilla proteiinin ja energian tarve lisääntynyt
  • sopii myös nesterajoitteisille
  • 4x 125ml = 12,40€

Calogen 
  • käytetään mm. rasvalisänä tai rasvalähteenä lasten letkuruokinnassa
  • vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa
  • paljon energiaa
  • suun kautta voidaan antaa laimentamattomana
  • myös maitoon tai veteen sekoitettuna ja maustettuna

Calogen Extra
  • rasvaemulsio 
  • runsaasti energiaa ja proteiineja, vitamiineja, kivennäisaineita, rasvahappoja
  • vajaaravitsemuksen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa energianlisänä
  • sopii potilaille joilla huono ruokahalu
  • lääkkeenomaisesti 30-40 ml 3x/pv
  • ei kuitenkaan ainoaksi ravinnoksi
  • 200ml = 13,35€
MCT-öljy 
  • MCT = keskipitkät triglyseridit; puolisynteettisiä rasvahappoja. 
  • suositellaan rasvan imeytymishäiriöstä kärsiville henkilöille
  • MCT-öljy tehdään hydrolysoidusta kookos -tai palmuöljystä.
  • ei saa kuitenkaan ottaa liikaa, sillä liiallinen MCT-öljyn käyttö voi johtaa rasvamaksaan
  • imeytyvät tehokkaammin kuin tavalliset triglyseridi- rasvahapot
  • ei tarvitse imeytymiseen suoliston lymfaattista järjestelmää

Lähteet: 
Yliopiston verkkoapteekki
http://www.yliopistonverkkoapteekki.fi/epages/KYA.sf/fi_FI/?ObjectPath=Categories
Nutricia.fi
http://www.nutricia.fi/tuotevalikoima/ravintovalmisteet-aikuisille-ja-iaekkaeille/tuotevalikoima/nutridrink/tuotteet