16.9. Kenttätehtävä - Lapsen havainnoiminen
Suoritin tänään etukäteen huomiseksi tarkoitetun kenttäpäivätyön, jossa tehtävämme oli tarkkailla ja havainnoida alle kouluikäistä lasta.
Kirjoitin nyt myös tänne opiskelijablogiini, miltä tehtävä vaikutti, millaisessa tilanteessa sitä tein - ja ennenkaikkea, mitä tällaisesta päivästä jäi. Aluksi hivenen epäröimäni työ osoittautuikin ihan mukavaksi ja mielenkiintoiseksi kokemukseksi.
Kun saavun perheen luo, jonka 3- vuotiasta lasta olin saanut luvan tarkkailla tehtävääni, osoittautuu talo juuri sellaiseksi, jossa voi hyvin kuvitella alle kouluikäisen lapsen asuvan. Leikkikaluja, kuten legopalikoita ja vaatteita oli huoneiden lattialla ja lapsi itse istuikin paraikaa rakentamassa niistä korkeaa tornia. Katselin jonkin aikaa lapsen leikkimistä ja vanhemmat juttelivat kertoen samalla kävelynopettelusta ja kuivaksi oppimisesta, sekä siitä, millainen lapsi yleensä käyttäytymiseltään on.
Voin aivan ensimmäiseksi todeta, että lapsi oli vilkkaampi ja uteliaampi, kuin olisin uskonut! Koska itselläni ei suurta kokemusvarastoa ole pienten lasten kanssa toimimisesta, olin yllättynyt, kuinka rohkeasti ja avoimesti lapsi tuli minuunkin tutustumaan.
Lapsi oli vilkas, iloinen ja aktiivinen, mutta ei vaikuttanut kuitenkaan ylivilkkaalta ja osasi myös rauhoittua välillä hetkeksi. Lapsi on vanhempien kertoman mukaan ottanut ensimmäisiä askeleitaan 10 kuukauden ikäisenä, ja kävelemään opetteleminen oli selkeästi lähtenyt hyvin liikkeelle. Havainnoidessani lapsi käveli todella hienosti, otti jopa juoksuaskelia ja kompastuikin kerran, mutta nousi todella nopeasti ja terhakkaasti takaisin jaloilleen.
Lapsi oli opetellut käymään vessassa ja hoitamaan jopa vetämisenkin tämän kesän aikana, vaikka tietysti apua voidaan silloin tällöin kaivata.
Lapsi on todella kokeilunhaluinen, ja esimerkiksi ulkovaatteiden pukemisessa torjui avunannon ja halusi hoitaa homman itse. Tämä napero myös nautti huomion keskipisteenä olemisesta ja esitteli mielellään oppimiaan tanssitaitoja! Samanlaista oli rumpusetin paukutuksen kanssa.
Hän myös reagoi hyvin nimensä kutsumiseen ja pyyhälsi nopeasti toisesta huoneesta takaisin kutsuttaessa.
Lapsi ei vielä osaa lukea tai kirjoittaa, mutta eihän tämä tietystikään estänyt kynän pysymistä kädessä. Hän koki mielenkiintoisenä haasteena oman nimensä kirjoittamisen ja koettikin opetella sen minulta matkimalla.
Sain havainnoimisen aikana kuunnella lapselta innokasta, vaikka hieman epäselvää puhetta. Lapsi osasi lausua ymmärrettävästi esineiden ja henkilöidenkin nimiä ja esitteli minulle innostuneena omaa huonettaan.
Uhmakkuuttakin tältä lapselta löytyi - hän lausui napakasti "EI" jos esimerkiksi pukeminen tai nukkumaan meneminen ei ollut hänen mieleensä. Varsinaisia raivokohtauksia hän ei kuulemma ole kovin paljoa järjestänyt. 3 -vuotias lapsi on sen verran nuori, että häntä ei esimerkiksi päivähoidossa ollessaan kannata jättää paljoa yksin. Pahemmasta tutustuminen-kokeilu-suuhun paneminen- vaiheesta hän on päässyt kuitenkin jo ohitse. Muiden lasten kanssa hän tulee toimeen, varsinkin tuttujen. Temperamentiltaan havainnoimani lapsi vaikuttaisi ensinäkemältä olevan helppo.
Hienomotorisia taitoja hän jo jonkin verran hallitsikin, tähän kuuluivat mm. palapelien rakentaminen, kynän käyttäminen, palikat ja kirjan sivujen käänteleminen.
Karkeamotorisiakin taitoja oli hallussa; kolmipyöräisellä ajo tuli todistetuksi, samoin tasajalkahypyt, pallon heitto, juokseminen ja itse istuminen.
Päässäni pyöri paljon ajatuksia kun jätin tämän havainnointipaikan taakseni. Olin tosiaankin yllättynyt siitä, miten ulospäinsuuntautunut kohtaamani vilkas vipeltäjä oli. Ja mielenkiintoista oli seurata tuota lapsen päättäväisyyttä kun kaikkea pitäisi pystyä yrittämään itse. Pienet lapset ovat todellakin rehellisiä ja suorasanaisia, sen sain myös huomata tänään. Tehtävän suorittaminen oli mielenkiintoinen ja samalla mukavaa harjoittelua tulevaan marraskuiseen työharjoitteluumme, vaikka tässä ei oltukaan vielä virallisen valvojan roolissa.
Vaihtelua on tämäkin penkkiopiskeluun!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti